Matkakustannusten korvaukset 2011

Verohallinto on tehnyt päätöksen vuoden 2011 matkakustannusten korvauksista (Dnro 1182/32/2010, 9.12.2010).

1 § Vuodelta 2011 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.

2 § Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.

3 § Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.

Työmatkana pidetään matkaa työntekemispaikalle myös silloin, jos:

1) työntekemispaikka sijaitsee muualla kuin oman työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikassa;

2) työskentely on tilapäistä TVL 72a § §:ssä tarkoitetulla tavalla;

3) työntekemispaikka sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä verovelvollisen asunnosta ja

4) verovelvollinen on työntekemispaikalle tehdyn matkan takia yöpynyt työntekemispaikan sijainnin vuoksi tarpeellisissa tilapäisissä majoitustiloissa.

Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.

Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 7, 8 ja 9 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 14 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

4 § Matkaa, jonka palkansaaja muutoin kuin 3 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tekee työtehtäviensä hoitamiseksi toissijaiseen työpaikkaansa, pidetään vain 7, 8 ja 9 §:n mukaiseen matkustamiskustannusten korvaukseen ja 16 §:n mukaiseen majoittumiskorvaukseen oikeuttavana matkana. Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan sellaista työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituista toimipaikkaa, joka sijaitsee toisella paikkakunnalla tai toisessa valtiossa kuin työntekijän ensisijaisena pidettävä varsinainen työpaikka.

Edellä 1 momentissa mainittuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana ei pidetä toissijaisen työpaikan sijainnin vuoksi tarpeellisen erillisen majoittumispaikan ja toissijaisen työpaikan välistä matkaa.

5 § Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.

6 § Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.

7 § Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista. Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.

8 § Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.

9 § Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat:

Kulkuneuvo              Korvauksen enimmäismäärä

auto            46 senttiä kilometriltä, jota korotetaan

                – 7 senttiä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä

                – 11 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun                       kuljettamista autoon kiinnitettynä

                – 21 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan tai                     vastaavan raskaan kuorman kuljettamista autoon kiinnitettynä

                – 3 senttiä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista                        esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri

                – 3 senttiä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa                 autossa koiraa

                – 9 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla                 metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten                     kilometrien osalta

moottorivene,

enintään 50 hv  74 senttiä kilometriltä

moottorivene,

yli 50 hv               109 senttiä kilometriltä

moottorikelkka  106 senttiä kilometriltä

mönkijä         100 senttiä kilometriltä

moottoripyörä   33 senttiä kilometriltä

mopo            17 senttiä kilometriltä

muu kulkuneuvo  10 senttiä kilometriltä

Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 3 senttiä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.

Jos palkansaaja, jolla on Verohallinnon luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärä on 11 senttiä kilometriltä.

10 § Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.

11 § Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

12 § Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat:

Työmatkan kestoaika             Päivärahan enimmäismäärä

                        euro

yli 6 tuntia (osapäiväraha)     16,00

yli 10 tuntia (kokopäiväraha)   34,00

kun matkaan käytetty aika ylittää

viimeisen täyden matkavuorokauden

- vähintään 2 tunnilla  16,00

- yli 6 tunnilla                34,00

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.

13 § Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Maa tai alue            Päivärahan enimmäismäärä

                        euro

Afganistan                      57,00

Alankomaat                      65,00

Alankomaiden Antillit           45,00

Albania                 53,00

Algeria                 69,00

Andorra                 59,00

Angola                  87,00

Antigua ja Barbuda              74,00

Arabiemiirikunnat               66,00

Argentiina                      52,00

Armenia                 50,00

Aruba                   49,00

Australia                       65,00

Azerbaidzan             68,00

Azorit                  56,00

Bahama                  68,00

Bahrain                 67,00

Bangladesh                      43,00

Barbados                        60,00

Belgia                  62,00

Belize                  35,00

Benin                   43,00

Bermuda                 67,00

Bhutan                  34,00

Bolivia                 29,00

Bosnia-Hertsegovina             48,00

Botswana                        40,00

Brasilia                        71,00

Britannia                       68,00

   Lontoo ja Edinburg           74,00

Brunei                  40,00

Bulgaria                        51,00

Burkina Faso            35,00

Burundi                 34,00

Chile                   60,00

Cookinsaaret            64,00

Costa Rica                      50,00

Djibouti                        47,00

Dominica                        49,00

Dominikaaninen tasavalta        53,00

Ecuador                 48,00

Egypti                  53,00

El Salvador             47,00

Eritrea                 30,00

Espanja                 65,00

Etelä-Afrikka           53,00

Etiopia                 36,00

Fidzi                   44,00

Filippiinit             51,00

Färsaaret                       53,00

Gabon                   73,00

Gambia                  36,00

Georgia                 49,00

Ghana                   47,00

Grenada                 56,00

Grönlanti                       53,00

Guadeloupe                      50,00

Guatemala                       41,00

Guinea                  44,00

Guinea-Bissau           35,00

Guyana                  36,00

Haiti                   47,00

Honduras                        41,00

Indonesia                       51,00

Intia                   44,00

Irak                    55,00

Iran                    50,00

Irlanti                 63,00

Islanti                 64,00

Israel                  65,00

Italia                  66,00

    Milano                      67,00

Itä-Timor                       44,00

Itävalta                        63,00

Jamaika                 52,00

Japani                  83,00

Jemen                   44,00

Jordania                        67,00

Kambodzha                       59,00

Kamerun                 46,00

Kanada                  69,00

Kanarian saaret         60,00

Kap Verde                       40,00

Kazakstan                       63,00

Kenia                   50,00

Keski-Afrikan tasavalta 39,00

Kiina                   62,00

    Hongkong            71,00

    Macao                       64,00

Kirgisia                        47,00

Kolumbia                        58,00

Komorit                 40,00

Kongo                   47,00

Kongon demokraattinen tasavalta

(ent. Zaire)            68,00

Korean kansantasavalta

(Pohj.-Korea)           66,00

Korean tasavalta (Etelä-Korea)  80,00

Kosovo                  44,00

Kreikka                 64,00

Kroatia                 62,00

Kuuba                   50,00

Kuwait                  64,00

Kypros                  62,00

Laos                    40,00

Latvia                  50,00

Lesotho                 35,00

Libanon                 68,00

Liberia                 40,00

Libya                   53,00

Liechtenstein           75,00

Liettua                 47,00

Luxemburg                       63,00

Madagaskar                      39,00

Madeira                 58,00

Makedonia                       53,00

Malawi                  53,00

Malediivit                      51,00

Malesia                 56,00

Mali                    40,00

Malta                   56,00

Marokko                 61,00

Marshallinsaaret                39,00

Martinique                      51,00

Mauritania                      48,00

Mauritius                       49,00

Meksiko                 55,00

Mikronesia                      44,00

Moldova                 45,00

Monaco                  67,00

Mongolia                        49,00

Montenegro                      52,00

Mosambik                        47,00

Myanmar (Burma)         56,00

Namibia                 40,00

Neitsytsaaret (USA)             41,00

Nepal                   35,00

Nicaragua                       39,00

Niger                   40,00

Nigeria                 68,00

Norja                   65,00

Norsunluurannikko               75,00

Oman                    54,00

Pakistan                        35,00

Palau                   41,00

Palestiina                      55,00

Panama                  44,00

Papua – Uusi Guinea             41,00

Paraguay                        31,00

Peru                    55,00

Portugali                       63,00

Puerto Rico             39,00

Puola                   56,00

Qatar                   62,00

Ranska                  65,00

Romania                 55,00

Ruanda                  39,00

Ruotsi                  68,00

Saint Kitts ja Nevis            61,00

Saint Lucia             76,00

Saint Vincent ja Grenadiinit    72,00

Saksa                   62,00

    Berliini            62,00

Salomonsaaret           35,00

Sambia                  53,00

Samoa                   43,00

San Marino                      53,00

Sao Tome ja Principe            49,00

Saudi-Arabia            62,00

Senegal                 40,00

Serbia                  52,00

Seychellit                      69,00

Sierra Leone            41,00

Singapore                       71,00

Slovakia                        61,00

Slovenia                        61,00

Somalia                 37,00

Sri Lanka                       35,00

Sudan                   52,00

Surinam                 34,00

Swazimaa                        41,00

Sveitsi                 71,00

Syyria                  58,00

Tadzikistan             51,00

Taiwan                  56,00

Tansania                        39,00

Tanska                  69,00

Thaimaa                 57,00

Togo                    47,00

Tonga                   38,00

Trinidad ja Tobago              68,00

Tsad                    46,00

Tshekki                 60,00

Tunisia                 59,00

Turkki                  58,00

    Istanbul            61,00

Turkmenia                       59,00

Uganda                  35,00

Ukraina                 61,00

Unkari                  57,00

Uruguay                 48,00

Uusi-Seelanti           60,00

Uzbekistan                      51,00

Valkovenäjä             50,00

Vanuatu                 38,00

Venezuela                       55,00

Venäjä                  55,00

    Moskova             71,00

    Pietari             63,00

Vietnam                 52,00

Viro                    48,00

Yhdysvallat             64,00

    New York City, Los Angeles,

    Washington DC               71,00

Zimbabwe                        44,00

Maa, jota ei ole erikseen

mainittu                        41,00

Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.

Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.

Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 12 §:n mukaan.

Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja määrien mukaisesti.

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.

Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 12 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 16 euroa.

14 § Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavan-omaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 8,50 euroa.

Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 17 euroa.

15 § Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.

16 § Toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen mukainen määrä tai muuhun luotettavaan selvitykseen perustuva kohtuullinen määrä.

17 § Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuoro-kaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00 – 07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 10 euroa.

18 § Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.

19 § Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011. Tätä päätöstä sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 2011.

Aihe(et): Ajankohtaista Avainsanat: , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Matkakustannusten korvaukset 2011

  1. Timo sanoo:

    Ihmetyttää hieman, mihin nämä korvaussummat perustuvat. Sekä Togossa että Sveitsissä matkailleena, voin todeta, että 47€ päivässä ei ole Togossa ihan sama asia kuin 71€ Sveitsissä. Eiväthän tilitoimistot näitä tosin päätä vaan lainsäätäjät :). Voisivat kuitenkin vähän tuunata tuota indeksi, 71€ ei Sveitsissä syö edes lounasta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>